Back to News

Borealiksen nestekaasuluolaprojekti on valmistunut

Borealiksen petrokemian tehtaiden nestekaasuluola rakennusvaiheessa kesällä 2016.

© Borealis

Borealis, johtava innovatiivisten ratkaisujen toimittaja polyolefiineissa, peruskemikaaleissa ja lannoitteissa, on saanut valmiiksi merkittävän investoinnin Porvoon tuotantopaikkakunnalla. Juuri valmistunut, 28 miljoonan euron arvoinen investointi käsittää nestekaasun (LPG, liquefied petroleum gas) varastointiin tarkoitetun kalliosäiliön rakentamisen petrokemian tehtaiden alueelle. Hanke tukee yrityksen strategiaa siirtyä kohti kevyempiä raaka-aineita sekä parantaa toimitusvarmuutta ja tuotannon kilpailukykyä toimipaikalla.

Nestekaasuluolainvestointi tukee osaltaan jatkuvaa, turvallista, luotettavaa ja kustannustehokasta liiketoimintaa. Luola mahdollistaa nestekaasun tuonnin jatkossa sekä rautateitse säiliövaunuilla että meriteitse jäähdytetyillä laivoilla ja lisää näin nestekaasun hyödyntämismahdollisuuksia raaka-aineena. Nestekaasun käsittelyn ja varastoinnin turvallisuus paranee, kun nestekaasua varastoidaan jatkossa vähemmän maanpinnan yläpuolella säiliövaunuissa.

Luolan rakennustyöt alkoivat kesäkuussa 2015. Projekti toteutettiin turvallisesti ja se valmistui alkuperäisessä aikataulussaan ja budjetissaan. Sekä ensimmäinen juna- että laivakuljetus vastaanotettiin onnistuneesti heinäkuussa 2017 ja luola saatiin käyttöön.

"Strategisesti tärkeä ja haastava projekti on saatu onnistuneesti päätökseen ja luola on nyt otettu käyttöön. Tämän investoinnin toteutuminen luo osaltaan edellytyksiä Borealiksen Porvoon tuotantopaikkakunnan jatkokehittämiselle tulevina vuosina", kertoo petrokemian tuotantojen päällikkö Marjo Äijälä.

Luolan kokonaistilavuus on 150 000 kuutiometriä. Luolaan varastoidaan pääasiassa butaania, mutta myös propaani-butaaniseos sekä puhdas propaani ovat mahdollisia vaihtoehtoja. Nestekaasua käytetään raaka-aineena olefiinituotannossa, jossa valmistetaan raaka-aineita polyeteenin ja polypropeenin valmistukseen.

LOPPU

Lisätietoja:

Heli Poikonen, viestintäasiantuntija
Puhelin: 09-3949 3004
sähköposti: heli.poikonen@borealisgroup.com

Borealiksen petrokemian tehtaiden nestekaasuluola rakennusvaiheessa kesällä 2016.

© Borealis

Downloads
Borealiksen nestekaasuluolaprojekti on valmistunut Finnish
Borealiksen petrokemian tehtaiden nestekaasuluola rakennusvaiheessa kesällä 2016. © Borealis
Media Contact
Group Media desk
Virginia Wieser, Lena Lehner
+43 1 22 400 899 (Vienna, Austria)
media@borealisgroup.com