Locations / Sites

Borealis Blog

Takaisin yleisnäkymään

SPIRIT-ohjelma johtaa muoviteollisuuden suurta muutosta

Nimeni on Jari Lehtinen ja työskentelen Borealiksella muoviteollisuuden kiertotaloutta ja kestävyyttä tukevan SPIRIT-ohjelman parissa. SPIRIT tulee sanoista ”Sustainable Plastics Industry Transformation”, mutta sana kuvaa hyvin myös sitä henkeä, joka Borealiksella vallitsee tällä hetkellä.

Me Borealiksella uskomme tulevaisuuden kannalta myönteiseen muovivallankumoukseen, jossa maksimoidaan muovin arvo ja suorituskyky minimoiden samalla sen vaikutukset maapallolle. Strategiamme mukaisesti haluamme ottaa johtavan roolin koko muoviteollisuutta koskevassa suuressa muutoksessa.

Borealis on sitoutunut investoimaan seuraavan neljän vuoden aikana 50 miljoonaa euroa lisää vihreään siirtymään liittyvään tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan (TKI). Tähän liittyen olemme myös saaneet Business Finlandilta merkittävän tukipäätöksen koskien sekä Borealista, että koko muoviteollisuuden arvoketjun kattavaa ekosysteemiä. Olemmekin nyt kokoamassa aktiivista nykyisten ja uusien kumppaneiden verkostoa, koska suuria muutoksia aikaansaadaan vain tekemällä laajaa kehitysyhteistyötä.

Muovit ovat Borealiksen ydinliiketoimintaa ja materiaalina ne ovat monikäyttöisiä, turvallisia, käteviä ja suorituskykyisiä. Borealiksen valmistamat muovit vastaavat tuotteiden ja sovellusten suorituskykyvaatimuksiin optimoiden samalla resurssien käytön.

Ne turvaavat puhtaan veden saatavuutta, mahdollistavat yhteiskunnan sähköistämisen, vähentävät ruokahävikkiä, sekä keventävät kulkuneuvoja.

Nykyinen muovien tuotantotapa pohjautuu kuitenkin fossiilisiin raaka-aineisiin ja muovien tuotannossa syntyy hiilidioksidipäästöjä. Lisäksi muovit valitettavan usein päätyvät käytön jälkeen joko polttoon tai pahimmillaan roskiksi luontoon. SPIRIT-ohjelma pureutuu muovien kiertotalouden kannalta tärkeisiin osa-alueisiin. Ohjelmassa etsitään ratkaisuja muovien kestävyyshaasteeseen ja ympäristövaikutuksiin neljän eri aihepiirin kautta.

  • Nykyisten fossiilisten raaka-aineiden korvaaminen uusiutuvilla raaka-aineilla
  • Muovin kiertotalouden lisääminen, jotta muovituotteet saadaan kiertämään mahdollisimman arvokkaina, laadukkaina ja hyödyllisinä mahdollisimman monta kertaa
  • Muovin tuotantoon liittyvien hiilidioksidipäästöjen eliminoiminen
  • Muutoksen mahdollistavien tekijöiden vahvistaminen, kuten esim. kierrätyslähtöinen tuotesuunnittelu, kierrätysmateriaalien käytön lisääminen, tuotteiden ympäristövaikutusten määrittäminen ja ohjaava sääntely

Järjestimme hiljattain SPIRIT ohjelman lanseeraustilaisuuden, johon oli kutsuttu noin sata eri organisaatiota. Tilaisuudessa oli hyvin positiivinen henki ja SPIRITin aihepiiri sai paljon tukea, joten ekosysteemin rakentaminen lähti hyvin liikkeelle. Nyt alkaa sitten varsinainen TKI-työ ja jännittävä matka kohti muoviteollisuuden suurta muutosta.

Itselleni jo kulunut alkuvuosi on ollut suurta muutoksen aikaa. Työskenneltyäni pidemmän aikaa kansainvälisissä tehtävissä Borealis-konsernissa, palasin alkuvuodesta Borealiksen Porvoon toimipaikalle saatuani mahdollisuuden olla mukana tässä tärkeässä ohjelmassa. Vaikka minulla on vuosien saatossa ollut useita erilaisia työtehtäviä, ja tämä nykyinen saattaa olla viimeiseni ennen eläköitymistäni, tuntuu minusta kuin tämä olisi ensimmäinen työtehtäväni – niin innoissani olen siitä, että saan olla mukana toteuttamassa muovien ja hiilen kiertotaloutta. Olen täysin sitoutunut työskentelemään tulevaisuuden kannalta myönteisen muovivallankumouksen puolesta!

Jari Lehtinen

SPIRIT-ohjelma on erinomainen esimerkki EvermindsTM–yhteistyöstä, jonka avulla nopeutamme muovien kiertotaloutta. Lue lisää EverMindsista täältä: www.borealiseverminds.com.

Lue lisää SPIRIT-ohjelmasta ja seuraa sen etenemistä ohjelman verkkosivuilta wwwspiritprogramme.com

Tulosta