Borealiksella kaiken lähtökohtana on turvallisuus – ja se on jatkuva matka
Panatda Puretasa, operaattori
Borealiksella on jatkuvasti hankkeita turvallisuuden parantamiseksi. Tuntuu että myös me työntekijät saamme paljon päivitettyä tietoa, jonka pohjalta omaa toimintaa on mahdollisuus kehittää johdonmukaisesti. Henkilöstön mielipiteitä ja näkemyksiä kuunnellaan ahkerasti, mistä olen erityisen tyytyväinen. Viimekädessä me olemme kuitenkin ne tyypit, joiden kohdalla erilaiset turvallisuuskäytänteet ja säännöt muuttuvat konkretiaksi. Kentällä vallitsee viimeisin tieto, joten meitä on tärkeää kuunnella.
Borealiksen työntekijöille turvallisuus näkyy monin tavoin
Lähtökohtaisesti kaikki toimintamallimme on rakennettu turvallisuuden kautta. Omasta näkökulmastani turvallisuus näkyy monella tapaa. Se ei ole mikään irrallinen tekijä, vaan oleellinen osa strategiaamme, joka vaikuttaa kaikkeen tekemiseemme ja päätöksentekoon. Itselleni laitosoperaattorina konkreettisin esimerkki turvallisuudesta on totta kai päivittäin käyttämäni suojavarusteet. Lisäksi meillä kaikilla on käytössä Take 2 riskinarviointimenetelmä, jolla puntaroimme tekemisen riskejä ja varmistamme, että turvallisuuden osalta kaikki oleellinen on huomioitu. Eli suoritanpa mitä työtehtävää tahansa, pidän turvallisuusajattelun aina mukana. Jos työsuoritukseen tulee jokin yllättävä muutos, pyrin ottamaan turvallisuusseuraukset aina ennakoivasti ja hyvin systemaattisesti huomioon.
Olen myös huomannut, että Borealiksella myös investoidaan turvallisuuteen. Käytännössä se tarkoittaa mahdollisimman turvallisia laitteita, hiottuja prosesseja ja huolellisia ohjeistuksia. Viime vuoden syyskuussa laitoksellamme järjestetty suurseisokki oli tästä hyvä esimerkki. Pysäytyksen aikana teimme valtavasti uusia prosessiturvallisuutta entisestään parantavia päivityksiä. Mielestäni juuri uteliaisuuden mentaliteetti saa meidät oppimaan jatkuvasti uutta ja kehittämään tekemistämme myös turvallisuuden osalta.
Olemme ottaneet paljon askeleita entistä turvallisempaan tehdasympäristöön
Meillä on lanseerattu 9 uutta turvallisuuden pääsääntöä, jotka ohjaavat toimintaamme laitoksella. Ahkerassa käytössä on myös niin sanottu Borealiksen turvallisuuspysäkki eli Safety Center, joka toimii turvallisuuden koulutuskeskuksena. Sitä päivitetäänkin parhaillaan uusien pääsääntöjen mukaisiksi. Pysäkillä voi konkreettisesti käydä läpi, mitä tulee huomioida esimerkiksi korkealla työskennellessä tai säiliötyöskentelyssä. Eli hyvin käytännönläheistä tietoa, jota on hyvä itsekin tasaisin väliajoin kerrata.
Näin isossa yrityksessä turvallisuus ja henkilökunnan jatkuva kouluttaminen on elinehto. Kun henkilöstö toimii oikein ja turvallisuuskäytännöt tulevat selkärangasta, on se kaiken tekemisemme lähtökohta. Virheitäkin toki sattuu, mutta niistä on tärkeää oppia ja sitä kautta kehittää toimintaa taas entistä paremmalle tasolle. Turvallisuus on meidän yhteinen, jatkuva matka.
Blogin kirjoittaja Panatda on verrattain tuore työntekijä Borealiksella, sillä hän aloitti kesätyöntekijänä loppukeväästä 2023. Kesätyöt jatkuivat vakituisena pestinä Porvoon Kilpilahden polypropeenilaitoksellamme, jonka jälkeen hän on siirtynyt operaattoriksi Borstar-koetehtaallemme. Hänen ja muiden borealislaisten uteliaisuus vie meitä jatkuvasti eteenpäin kohti entistäkin vastuullisempaa tulevaisuutta.
Lisätietoja
- Jatkuvaa työtä hiilijalanjäljen pienentämiseksi
- Kiertotaloutta akselilla Itä-Uusimaa – Intia
- Muovi avaa mahdollisuuksia matkalla kohti kokonaisvaltaisempaa kiertotaloutta
- Matka kohti uusiutuvien raaka-aineiden käyttöä on toden teolla alkanut
- Vihreä siirtymä on käytännön tekoja
- Muovi – osa ongelmaa vai ratkaisua?
- Muovin valmistaminen on murroksessa ja siinä kiertotalouden rooli on valtava
- Uusiutuvat raaka-aineet näkyvät prosessi-insinöörin työssä jatkuvasti enemmän
- Keep discovering ja uteliaisuus näkyvät vahvasti Borealiksen turvallisuudessa