Products
Downloads
Locations / Sites
Contacts
Download list
Back

Borealis-konsernin hallitus ilmoittaa, että Alfred Stern nimitetään uudeksi toimitusjohtajaksi arvostetun Mark Garrettin tilalle, joka on päättänyt luopua tehtävistään

photo: Alfred Stern

© Borealis

Toimittuaan yli 11 vuotta Borealiksen toimitusjohtajana Mark Garrett on päättänyt jättää yrityksen siirtyäkseen uusien haasteiden pariin. Borealis-konsernin hallitus pahoittelee päätöstä, mutta hyväksyy sen ja tunnustaa Garrettin olevan Borealiksen menestyksen suuri osatekijä.

Alfred Stern, joka vastaa nykyisin Borealiksen polyolefiiniliiketoiminnasta sekä innovaatioista ja teknologiasta, nimitetään toimitusjohtajaksi 2.7.2018 alkaen. Nimityksen myötä hallitus tunnustaa, että Alfred Stern on vaikuttanut merkittävällä tavalla Borealiksen menestykseen. Tämän ansiosta Alfred pystyy yhdessä johtotiiminsä kanssa ohjaamaan Borealiksen seuraavien kasvuvaiheiden läpi.

Mark Garrett tuli Borealikselle vuonna 2007, jolloin hän ryhtyi johtamaan yrityksen menestyksekkään Poista ja rakenna uudelleen -ohjelman viimeisiä vaiheita Euroopassa. Mark Garrettin 11 vuoden aikana Borealis kasvoi merkittävästi sekä yrityksenä että maantieteellisesti: tänä aikana volyymit ja nettovoitot kolminkertaistuivat. Vuonna 2017 tilikauden voitto oli 1,1 miljardia euroa. Garrettin kauden aikana toteutettiin useita merkittäviä hankkeita, kuten megaluokan yhteisyrityshankkeet Borouge 2 ja Borouge 3, joiden ansiosta Borougen tuotantoteho kasvoi 0,6 miljoonasta tonnista 4,5 miljoonaan tonniin. Kauden todellinen kohokohta oli kuitenkin tapa, jolla Garrett luotsasi Borealiksen maailmanlaajuisen talouskriisin läpi: kun koko läntinen petrokemian ala kärsi useiden miljardien eurojen tappioista, Borealis onnistui saavuttamaan pienen 38 miljoonan euron nettovoiton.

Vuosina 2016 ja 2017 Garrett käynnisti Borealiksen seuraavan kasvuvaiheen suurilla sijoitushankkeilla, joita olivat muun muassa yhteisyritys Total and Nova Chemicalsin (Texas, USA) kanssa, PDH-tehdas Belgian Kallossa ja Borougen lisälaajentaminen.

”Olemme onnekkaita, että Mark Garrett oli tehtävissään yli vuosikymmenen. Hänen johtajuutensa on hyödyttänyt sekä Borealista että laajemmin muita Mubadala-yrityksiä. Mark on luonut jatkuvuutta, vakautta sekä ainutlaatuisen, vahvan ja tuloksekkaan liiketoimintakulttuurin.  Vaikka hyväksymmekin hänen päätöksensä vastentahtoisesti, ymmärrämme sen ja toivomme hänelle ainoastaan hyvää tulevaisuudessa”, toteaa H. E. Suhail Mohamed Al Mazrouei, joka on Borealis-konsernin hallituksen puheenjohtaja ja Arabiemiirikuntien energia- ja teollisuusministeri.

Borealis-konsernin hallitus nimittää polyolefiiniliiketoiminnasta vastaavan Alfred Sternin Mark Garrettin seuraajaksi. Alfred Stern on johtanut polyolefiiniliiketoiminnan strategian uudelleen suuntaamista kasvun lisäämiseksi. Tätä on toteutettu keskittymällä innovaation avulla toteutettavaan lisäarvoon ja laajentamalla uusille globaaleille alueille, jolloin liiketoiminnan kannattavuus on noussut ennätyslukemiin. Vuodesta 2016 lähtien Stern on suunnannut strategiaa kohti kiertotaloutta keskittymällä sellaisten ratkaisujen kehittämiseen, jotka mahdollistavat korkeamman kierrätysasteen (kierrätettävyyden suunnittelu). Tätä pyrkimystä on tuettu esimerkiksi hankkimalla mtm Plastics -yritys (2017) ja lisäämällä kyseisen yrityksen tuotantotehoa. mtm Plastics on saksalainen mekaaninen muovin kierrättäjä.

Alfred Stern liittyi Borealikseen vuonna 2008 innovaatio- ja teknologiajohtajaksi. Borealikselle hän tuli E.I. Du Pont de Nemoursilta, jossa hän toimi useissa kansainvälisissä johtotehtävissä. Hänet nimitettiin Borealis-konsernin johtoryhmään vuoden 2012 heinäkuussa.
 
LOPPU

Lisätietoja:

Patrick Laureys
Senior External Communications Manager
puh.: +43 1 22 400 726 (Wien, Itävalta)
e-mail: patrick.laureys@borealisgroup.com

photo: Alfred Stern

© Borealis

Downloads
Borealis-konsernin hallitus ilmoittaa, että Alfred Stern nimitetään uudeksi toimitusjohtajaksi arvostetun Mark Garrettin tilalle, joka on päättänyt luopua tehtävistään FI English, Finnish
photo: Alfred Stern © Borealis
photo: Mark Garrett © Borealis
Media Contact
Patrick Laureys
Senior External Communications Manager

Related News

Media Release – 24/02/2017

Borealis jatkoi kestävää kasvua tekemällä vuonna 2016 ennätystuloksen 1,1 miljardia euroa

Read more

Media Release – 11/01/2017

Frost & Sullivan würdigen Borealis’ Engagement zur Optimierung seiner Healthcare-Marke und seines nachhaltigen Unternehmenswachstums

Read more

Media Release – 02/01/2017

Borealis annonce la nomination d'Alexandre Geschwind en tant que nouveau Directeur du site de Grandpuits

Read more

Media Release – 19/12/2016

Borealis in Linz unterstützt den Sozialverein Arcobaleno mit einer Weihnachtsspende

Read more

Media Release – 15/12/2016

Borealis als Vorreiter bei Förderung der Kreislaufwirtschaft für Polyolefine

Read more

Media Release – 30/11/2016

Borealis und Asmidal unterzeichnen Absichtserklärung zur gemeinsamen Chancenbewertung für Melaminproduktion in Algerien

Read more

Media Release – 22/11/2016

Weiteres solides Quartal verhilft Borealis zu einem Rekordnettogewinn in den ersten neun Monaten 2016

Read more

Media Release – 22/11/2016

Ännu ett stabilt kvartal för Borealis bidrar till rekordhögt nettoresultat för årets nio första månader 2016

Read more

Media Release – 22/11/2016

Borealis enregistre de nouveau un bon trimestre, contribuant au bénéfice net record des neuf premiers mois de 2016

Read more